Kylvät linnunsiipisiä lupauksia vakastasi
ne eivät löydä kasvualustaa maasta
Karnevaalivalot päällä jakelet niitä
yhtä kevyesti unohdat
Lupaus ja rikkomus syy ja seuraus
ajavat toisaan takaa karusellissa
etkä huomaa ennen kuin aikojen päästä:
ei ole ketään pyytämässä mitään
ei ketään jolle luvata jotakin
ei ketään jolle rikkoa lupaus
Vain sinä itse
ja olet palannut aikaan
jolloin ensimmäisen kerran
sanoit minä ite
viite:http://runoruno.vuodatus.net/
13 tammikuun, 2012 at 13:15
Olen nyt siinä pisteessä, että lupauksia en enää anna. Kaikki on jo annettu.
Osuva runo.
TykkääTykkää
13 tammikuun, 2012 at 15:54
Kiitos kommentista. Täyttämättömille lupauksille pitäisi asettaa kiintiö, jonka jälkeen niistä rapsahtaisi ainakin rikesakko 🙂
TykkääTykkää
16 tammikuun, 2012 at 11:06
Hyvä runo. Tykkäsin.
TykkääTykkää
16 tammikuun, 2012 at 19:32
Kiitos kommentoinnista!
TykkääTykkää